Työ kuormittaa, joten unesta huolehtiminen on tärkeää. Minä olen tärkeä. Elämäni tärkein ihminen juuri minulle. On osattava olla itselleen armollinen.
ALLEKIRJOITATKO NÄMÄ AJATUKSET?
Huolehdit niin helposti muista: kotona perheenjäsenistä ja ehkä kumppanin jaksamisesta. Töissä työkavereista ja esihenkilönä omista ihmisistä. Tuntuuko tutulta, että arjessa ohitat henkilökohtaisen hyvinvointisi ja ennen kaikkea itsesi ja oman jaksamisesi? Mitä siitä, jos olen työstä väsynyt. Kaikkihan ovat. Nykyisin kuuluu olla väsynyt.
Hyvinvoinnin korostaminen on yliarvostettua – vai onko?
Olemme eläneet jo pitkään melko merkillisessä maailmanajassa, jossa hyvinvointi on poikkeuksellisen tärkeää. Sitä ei voi edes riittävästi korostaa. Se on aina tärkeää, mutta nyt vielä entistäkin tärkeämpää.
Millaisen numeron vanhalla kouluarvosana-asteikolla 4-10 annat tällä hetkellä hyvinvoinnillesi? Uskallan lyödä vetoa, että numeroa on mahdollista parantaa.
JAKSAN NIIN KAUAN KUIN ON PAKKO
Viimeiset kuukaudet ja vuodet ovat vaatineet meiltä jokaiselta paljon. Muutoksia. Sopeutumista. Epäoikeudenmukaiseltakin tuntuvia asioita. Eikä kukaan edes vielä tiedä loppulaskua, sillä hyvinvointiimme liittyvä kuormitus näyttäytyy kokonaisuudessaan vasta myöhemmin. Ihminen jaksaa tsempata juuri niin kauan kuin on pakko. Sen jälkeen jaksamisen kuorma kaatuu helposti hyvin lyhyelläkin varoitusajalla päälle. Tätä kannattaa kuunnella herkällä korvalla.
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen onkin siis nyt poikkeuksellisen tärkeää. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei se vaadi paksua lompakkoa tai äärikokemuksia.
Aito hyvinvointi syntyy hyvin yksinkertaisista asioista. Pienet arjen teot, ilmeet ja eleet luovat kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tärkeimmät asiat elämässä ovat täysin ilmaisia.
MITÄ ILMAISILLE HYVINVOINNIN ASIOILLESI KUULUU?
Halaukset, hymyt, ystävät.
Suukot, perhe, nukkuminen.
Rakkaus, nauru, hyvät kokemukset.
Olet toteuttanut näitä ilmaisia asioita oma elämäntilanteesi huomioiden, mutta mitään näistä toivottavasti kuitenkaan unohtamatta.
ELÄ JOKA PÄIVÄ
Jotta voit hyvin, on ensiarvoisen tärkeää elää joka päivä. Et vain suorita elämää, lusi päiviä ja viikkoja, joiden tulevaa määrää et voi tietää. On myös tärkeää, ettet pyri koko ajan analysoimaan ja ymmärtämään kaikkea, vaan elät. Anna itsesi olla myös hämmentynyt. Älä taistele vastaan. Uskalla heittäytyä lastuna laineille. Luottaa, että elämä kantaa.
Miten hyvin onnistut tässä haasteessa?