Taitava palautteenanto, puheeksiotto ja varhainen puuttuminen ja välittäminen

Valmennukseen voidaan liittää palautteenantoon, puheeksiottamiseen ja varhaiseen puuttumiseen liittyvä ryhmätyö lisäämään esimiesten konkreettisia valmiuksia.
Mikäli voidaan työskennellä 8-10 henkilön pienryhmällä, voidaan toteuttaa myös 4 tunnin videointiosuus, jolloin jokainen osallistuja saa videopalautteen avulla henkilökohtaista palautetta omista taidoistaan ja kehityskohteistaan. Jokainen esihenkilö pääsee harjoittelemaan myös työntekijän roolia. Hän ottaa vaikean asian puheeksi ja saa kokea, miltä haastavan asian esille ottaminen itsestä työntekijän roolissa tuntuu. Tällöin aamupäivä voi olla tieto-osuutta ja iltapäivä videoharjoittelua. Kustannuksia voidaan myös karsia siten, että tieto-osuuteen (3-4 h) tulee isompi ryhmä ja videointiryhmiä (a’ 4 h) on useita.

Valmennuksen tavoitteet

  • Saada konkreettisia ja käytännönläheisiä työkaluja palautteenanto- ja puheeksiottotilanteisiin.
  • Vuorovaikutustaitojen parantaminen ja rohkeuden lisääntyminen haasteellisissa puheeksiottotilanteissa ja työyhteisössä.
  • Oppia tunnistamaan ja hallitsemaan omia tunnetiloja haastavissa tilanteissa.
  • Löytää henkilökohtaiset vahvuudet ja konkreettiset kehityskohteet palautteenanto-, puheeksiotto- ja puuttumistilanteissa.

Näin annan palautetta, onnistun puheeksiotossa ja uskallan nostaa leijonan pöydälle

  • Mitä otan huomioon haasteellisissa tilanteissa? Onnistunko aikuinen – aikuinen -vuorovaikutuksessa? Miten pysyn aikuisena, vaikka suututtaa?
  • Jaksanko kuunnella? Tulkitsenko liikaa vastapuolta?
  • Rajojen asettamisen taito ja toisten rajojen kunnioittaminen.

Kiteytä viestisi 3 asiaan – anna 3 kehityskohdetta

  • Miten saan parhaan kontaktin ja viestini perille sekä löydän oikean kanavan?
  • Sanaton viestintäni paljastaa. Sanottua – Kirjoitettua – Viestittyä ei saa takaisin.
  • Turha häkeltyä ja provosoitua mistään.
  • Se, mitä luvataan, tehdään.
  • Näin kuuntelen ja taltutan hankalan ihmisen. Hengitä ja ota aikalisä. Näin taltutan adrenaliinin.
  • Lyhyt, selkeä, ytimekäs ja ystävällinen viesti tehoaa.
  • ”En mä nyt ehdi”, ”Ei mua kiinnosta” vai ”Ei kai mun tartte” –tyylit osana arkea.
  • Riittämättömyyden ja suuttumuksen tunteet. Miten pidän puoliani?

Vahvuuteni ja Kehityskohteeni
Haasteellisen Palautteenannon, Puheeksioton ja Varhaisen Välittämisen Työkalupakki

Lämmin suositus

Essi on toiminut Helsingin seudun kesäyliopiston kouluttajana lähes kymmenen vuoden ajan. Koulutusaiheet ovat vaihdelleet viestinnän ja vuorovaikutuksen teemoista henkilöstö- ja esimiestyöhön. Asiakaspalaute hänen koulutuspäivistään on ollut aina kiitettävää. Erityistä kiitosta Essi on saanut selkeydestä, asiantuntemuksesta ja hyvin rakennetuista koulutuspäivistä. Työskentely Essin kanssa on ollut erittäin sujuvaa, täsmällistä, luotettavaa ja mukavaa. Kouluttajana hän on helposti lähestyttävä ja asialleen paneutunut. Helsingin seudun kesäyliopisto on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön hänen kanssaan yhteistyön jatkuessa edelleen. Voimme siis lämpimästi suositella yhteistyötä Essi Juvakan kanssa.

Essi Rongas, koulutussuunnittelija, Helsingin seudun kesäyliopisto

Essi Juvakka 
viestintävalmentaja, psykologi PsM, psykoterapeutti ET, perheterapeutti
Puhelin

040 756 7374

Sähköposti
[email protected]
Seuraa

 

Ota yhteyttä
Fill out my online form.
Share This